Oskari Eerola vahvistamaan miesten joukkuetta

Juniorivuotensa LVS:ssa kasvanut Oskari Eerola, 21, palaa takaisin kasvattajaseuraansa monta kokemusta rikkaampana. Viime vuosiin on mahtunut tennisliigakaudet Turussa ja Kotkassa, mutta nyt Oskari pukee jälleen LVS:n pelipaidan päälle. Harjoittelu ja pelaaminen loistavissa olosuhteissa Kispi Areenalla ja Janus Areenalla ovat osaltaan luoneet pohjan menestykselle. 

Kysyimme Oskulta kuulumiset hienosti menneen vuoden ensimmäisen Finnish Tour -kisan jälkeen, jossa tuli hopeaa. 

Pelasit kuluneen kauden TVS:n ja sitä ennen Smash-Kotkan liigajoukkueissa. Millä fiiliksillä palaat kotiin LVS:aan?

– Totta kai hyvillä fiiliksillä ja kiva palata takaisin kasvattiseuraan muutaman vuoden
  tauon jälkeen.

Matkaan on tarttunut paljon kokemusta ja kovia pelejä liigassa. Millä osa-alueilla olet kehittynyt eniten ja mitkä ovat vahvuutesi pelaajana?

– Kehitystä on tullut kaikilla eri osa-alueilla, mutta korostaisin peliälyn ja henkisen puolen kasvua. Kehityskohteina ovat olleet kämmenlyönti, sekä syöttö, jotka ovat menneet valtavasti eteenpäin.

Oletko seurannut LVS:n otteita viime kausien aikana ja millaisena näet joukkueen tänä päivänä?

– Olen seurannut LVS:n otteita niin miesten kuin naistenkin osalta ja joukkueissa pelaa
  paljon tuttuja ja ystäviä. On ollut kiva seurata kavereiden onnistumisia otteluissa ja
  muissakin turnauksissa. Näen joukkueen iskukykyisenä ja valmiina uuteen kauteen.
 Toivon tuovani joukkueeseen nuoruuden intoa ja voitonhalua.

Viime vuonna saavutit sisäkauden SM-pronssia. Tavoitteet tälle vuodelle?

– Tämänvuoden tavoitteeksi olen asettanut ATP-rankingin saamisen ja nostamisen, SM- pronssin kirkastamisen sekä ulkona, että sisällä ja Finnish Tour -osakilpailuissa mahdollisimman hyvin menestymisen.

ITF-kisat, joko niitä on tämän vuoden kalenterissa?

– ITF-kilpailut kuuluvat kalenteriin ja niitä on tarkoitus pelata mahdollisimman paljon tänä vuonna ulkomailla, sekä muutamat kotimaassa järjestettävät kilpailut.

Loppuun vielä viiden kysymyksen revolveri.

Singeli vai dubbeli?
– Singeli
Federer vai Nadal?
– Nadal
Futis vai jääkiekko?
– Jääkiekko
Pasta vai pihvi?
– Pasta
Käärijä vai Behm?
– Behm
 
Kiitos Osku ja menestystä tälle vuodelle.