Seura
Lahden Verkkopalloseura ry.
LVS Tennis ja LVS Padel
Lahden Verkkopalloseura ry. (LVS) on tähtiseura. Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjenseurojen laatuohjelma. Tähtimerkki on lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekäheidän lähipiirilleen ja
tukijoille. Tähtimerkki onosoitusmodernista, ketterästä, vastuullisestajainhimillisestätoimintatavasta. Se vastaa erilaistenliikkujien tarpeisiin,mutta myös kehittyy heidän mukanaan. Olemme myös suorittaneet Suomen Tennisliiton vastuullisuusmerkin, joka merkitsee seuran toimimista tasa-arvoisesti, avoimesti, läpinäkyvästi ja vastuullisesti.
LVS edistää sekä harrastus- että kilpaurheilua Lahden alueella. LVS on perustettu vuonna 1935 ja lukeutuu Suomen suurimpien tennisseurojen joukkoon. Jäseniä on noin 400, joista junioreita on noin 140. Eri sarjoissa pelaavia joukkueita on 14. Harjoituksissa käy viikoittain noin 150 pelaajaa. Kaikki valmentajamme ovat käyneet Suomen Tennisliiton valmentajakoulutuksen. LVS järjestää vuosittain noin 15 kilpailutapahtumaa.
Tennis
Tenniksellä on Lahdessa pitkät ja menestyksekkäät perinteet. Lahdessa harrastajamäärät ovat olleet vuosikymmenet suhteutettuna kaupungin väkilukuun maan kärkitasoa. Samoin suorituspaikat niin kesällä kuin talvellakin ovat maan huippua ja sijainniltaan lähes kaupungin keskustassa maassamme ainutlaatuiset. Nämä asiat yhdessä ovat antaneet Lahden Verkkopalloseuralle hyvät mahdollisuudet järjestää tenniksen harrastajille toimintaa jo yli 80 vuoden ajan.
Vuosikymmenten aikana seura on kasvattanut paljon maamme kärkipelaajia junioreista aina seniori-ikäisiin. Seuralla on toimintaa junioreista senioreihin ja monta sarjajoukkuetta kansallisissa sarjoissa.
LVS on tullut tunnetuksi vuosikymmenten ajan myös aktiivisena kilpailujen järjestäjänä. Eri ikäisten pelaajien SM-kilpailuja on Lahdessa pidetty lähes vuosittain ja vuosikymmenten aikana myös muutama maaottelukin. Yleisten luokkien SM-kilpailuja on järjestetty myös useina vuosina.
Padel
Padel jaosto perustettiin vuonna 2017 ja toiminta käynnistyi Janus Areenan laajennuksen yhteydessä tulleen kentän myötä vuonna 2018. Padel on uusi laji Lahdessa. Maailmalla erittäin suosituksi ja erääksi nopeimmin kasvavaksi lajiksi muodostunut padel on mailapeli, jossa yhdistyy tenniksen ja squashin ominaisuuksia.
Padel on helposti omaksuttava peli, jonka säännöt oppii nopeasti. Lyhyen mailansa ja matalan aloituskynnyksen ansiosta se sopii erittäin hyvin lapsille, sekä vähemmän liikuntaa harrastaville ryhmille. Joustavuutensa ansiosta padel sopii myös kaikenikäisille harrastajille ja perheen yhteiseksi harrastukseksi, jota isovanhemmatkin voivat pelata lastenlastensa kanssa.
Tennis intohimona
Visio: Haluamme olla yksi Suomen parhaita mailapeliseuroja hinta-/ hyöty-/ ja laatusuhteessa.
Toiminta-ajatus: Luomme kaikille Lahden talousalueen asukkaille mahdollisuuden harrastaa sekä kilpa- että harrastemailapelejä järkevillä kustannuksilla omien taitojen mukaan hyvillä suorituspaikoilla koko eliniän ajan.
Arvot:
Yhteisöllisyys = kannustaminen, välittäminen ja muiden kunnioittaminen.
Kehittyminen = laadukas urheiluseura, halu kehittää yksilöjä, valmentajien ja pelaajien osaaminen.
Avoimuus = Toiminnan selkeys ja läpinäkyvyys, avoin viestintä sekä vuorovaikutus.
Lisätietoja
Ota yhteyttä
Puheenjohtaja: Antero Peltomaa | antero.peltomaa@lvstennis.com | 050 421 1040