Oskari Eerola Finnish Tour -voittoon

21-vuotias Oskari Eerola (LVS) saavutti uransa ensimmäisen Finnish Tour -mestaruuden vakuuttavan turnauksensa ansiosta.

Kauden toinen TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailu pelattiin Talin Tenniskeskuksen ulkokentillä 9.-12.6. 2023.

Finaali jäi harmillisesti pelaamatta, sillä finaalivastus 15-vuotias Linus Lagerbohm (HVS) antoi luovutuksen. Kuudenneksi sijoitettu Eerola ylsi myös kauden avausosakilpailun finaaliin ja tällä kertaa tuli mestaruus. Talissa Eerola tiputti puolivälierässä ykköseksi sijoitetun Leevi Säätelän (HVS) 6-3, 6-1 ja välierässä kahdeksanneksi sijoitetun August Ehrnroothin (HLK) 6-3, 6-2.

”Tosi hyvältä tuntuu tällä hetkellä pelillisesti. Olen viikko viikolta parantanut ja nyt kisoissa on myös loksahtanut kohdilleen”, kommentoi Oskari, joka kuvailee itseään pelaajana hyökkäysvoittoiseksi ja hyväksi liikkujaksi. ”Tennis on todella isossa roolissa elämässäni. Joka päivä treenataan paljon kehittyäkseni.”

Seuraavaksi Finnish Tour -kiertue siirtyy Vierumäelle, jossa on luvassa ulkokenttien SM-kilpailut 26.6.-2.7.2023.

Ajankohtaista

Miehet lohkovoittoon

Miesten ulkokauden 1.divisioonan A-lohko Samaan aikaan naisten joukkue SM-kilpailun kanssa