Pelaajillemme menestystä SM-kilpailuissa

LVS:n pelaajat menestyivät hienosti sisäkenttien SM-kilpailuissa Turussa 12-18.12.2022. 

Inna Paldanius ja Heta Nuutinen pelasivat itsensä upeasti 2p:n kahdeksan parhaan joukkoon. Inna kohtasi puolivälierissä liigajoukkuekaverinsa Emma Kuusiston, joka eteni ottelusta semifinaaliin. Heta puolestaan sai puolivälieräottelussa vastaansa Stella Remanderin (HVS), joka vei ottelun ja voitti myöhemmin myös Suomen mestaruuden. 

Iben Mol pelasi 2p:n pääsarjassa ja voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa edeten 16 parhaan joukkoon. 4p:ssä peliparina oli Daria Bibanina (Smash-Kotka). 4p ensimmäisen kierroksen ottelussa Emma Kuusisto parinaan Nuppu Palm (Smash) olivat kuitenkin vahvempia.

Oona Mol eteni 4p:n puolivälieriin parinsa Emma Virtasen (ÅLK) kanssa, 2p:n pääsarjassa ensimmäisessä ottelussa vastassa oli seurakaveri Heta Nuutinen, joka eteni ottelusta puolivälieriin.

Valtteri Tuukkanen pelasi 2p:n pääsarjassa, jossa ensimmäisen kierroksen ottelun vei nimiinsä Lenni Loukkola (OVS). Valtteri saavutti 4p:n puolivälierät joukkuekaveri Valtteri Väreen kanssa.

Lisäksi LVS:n edustusjoukkuepelaajistamme Emma Kuusisto saavutti 2p:n Suomen mestaruuspronssia, Emma kohtasi semifinaalissa Stella Remanderin (HVS), joka eteni ottelusta uransa ensimmäiseen aikuisten SM-finaaliin.. Finaalissa Remander kruunattiin Suomen mestariksi, kun hän voitti Emelie Gabranin. 

Valtteri Väre voitti mixtyn SM-hopeaa ja Satu Kyyrä pelasi 2p:n pääsarjassa, sekä 4p:n pääsarjassa.

Kaikki tulokset löytyvät Tennisässästä.

Ajankohtaista

Tennisklinikat jatkuvat

Jatkamme suosittuja tennisklinikoita tammi- helmikuussa. LVS:n tennisklinikalla harjoitellaan kunkin klinikan